tiistai 28. syyskuuta 2010

Pikaruoka vie kuulon?

Älkää käsittäkö väärin. Tytöt ovat ihan kivoja. Voisi jopa sanoa että tykkään tytöistä. Mutta jokin näissä juuri ja juuri Clearasil-tuubeistaan vieroittautuneissa, koulunkäynnin sijasta päätyökseen Las Vegasin valloituksesta, Playboy-kuvauksista ja omasta tv-sarjasta haaveilevissa teinitytöissä – taitaapa joku heitä "pissiksiksikin" kutsua – ärsyttää.

Kuitenkin siihen asti, mutta vain siihen asti, kunnes heidän unelmansa kansainvälisestä megatähteydestä aivan lähitulevaisuudessa toteutuu, he tuntuvat voittopuolisesti jostain syystä hakeutuvan – tai ajautuvan – pikaruokaketjujen asiakaspalvelutehtäviin. Tosin tuostakin yhdyssanahirviöstä suurin osa heistä on kykenevä sisäistämään ainoastaan viimeisen sanan, "tehtävä"; jotain siellä työpaikalla olisi siis tehtävä. "Asiakkaasta" tai "palvelusta" päästään tässä yhteydessä harvemmin puhumaan.

En väitä, että asiakas ei tulisi heiltä huomioiduksi, tai että he olisivat välttämättä töykeitä, mutta yllättävän usein melko yksinkertaiset asiat tuottavat kyllä ylitsepääsemättömiä vaikeuksia. Kuten esimerkiksi lauseen tuottaminen, joka olisi jo suorastaan pissisten tavaramerkiksi muodostuneesta pistävästi sihisevästä "štadin äššäštä" ja nenään honottavasta puhetyylistä huolimatta tunnistettavissa suomen kieleksi. Puhumattakaan asiakkaan tilauksen vastaanottamisesta, sen kuuntelemisesta ja kuullun sisäistämisestä!

Olen asioinut eräässä amerikkalaista alkuperää olevassa, täytettyjä patonkeja myyvässä ravitsemusliikkeessä verrattain tiheään sen jälkeen, kun se jo useampi vuosi sitten Suomeen rantautui. Näin ollen minulle asiakkaanakin on jo muotoutunut oma vakiintunut rutiinini tilausta tehdessäni. Niille, jotka eivät tiedä mistä konseptissa on kysymys, kerrottakoon, että tilausprosessi etenee seuraavasti:

- Valitse haluatko 15 cm vai 30 cm pitkän patongin
- Valitse haluamasi 'leipälaatu' muutamasta vaihtoehdosta (vaalea, graham, pitsamaustettu, jne.)
- Valitse valitsemaasi leipään haluamasi 'täytesetti' useammasta vaihtoehdosta (paahtopaisti, kana teriyaki...)
- Kerro haluatko valitsemiesi täytteiden lisäksi myös juustoa.
- Aikaisemmin sait myös päättää haluatko että patonkisi paahdetaan, ja oli listalla muutama 'automaattisesti paahdettava' mallikin. Nykyään pitää olla tarkkaavainen ja nopea, jos meinaa ehtiä estämään patonkinsa joutumisen uuniin...
- Kerro minkä kastikkeen haluat patonkiisi (Thousand Islands, sinappikastike, öljy, viinietikka, BBQ...)
- Kerro mitä vihanneksia/kasviksia haluat täytteeksi (tomaatti, suolakurkku, paprika, oliivi, jalopeño...)

Kyse ei siis varsinaisesti ole mistään rakettitieteestä.

Seuraava keskustelu käytiin pari päivää takaperin edellä mainitun pikaruokaravintolan tiskin takana seisseen asiakaspalveluhenkilön kanssa, eikä kyseessä todellakaan ollut ensimmäinen kerta kun asioin samoissa merkeissä keskittymishäiriöstä kärsivän teiniprinsessan kanssa. Ei siis tämän saman, mutta tuntuu, että heitä on joka toimipisteessä ainakin yksi.

Teen tilaukseni: - Pitkä (30 cm), vaalea (leipä), Spicy Italian, kiitos.
"Lissu" asettelee kyseiseen patonkiin kuuluvat lihatäytteet leivälle.
- Tuleeks juusto?, Lissu kysyy, ja kääntyy samalla laittaakseen patongin uuniin paahtumaan.
- Juusto tulee, mutta ei paahdeta.
- Ai ei paahdeta?, Lissu hölmistyy, kääntyy takaisin, ja unohtaa laittaa patonkiin pyytämäni juuston.
- Mikä kastike?, kysyy Lissu.
- Runsaasti öljyä ja viinietikkaa, vastaan.
- Mikä muu kastike?
- Ei muuta, kiitos. Jos olisin halunnut jonkun muunkin kastikkeen, olisin todennäköisesti maininnut siitä asiaa äsken kysyessäsi, mutisen itsekseni.
- Mitkä vihannekset?, kuuluu seuraava kysymys, Lissun jo aloittaessa salaatin latomisen patongille.
- Kaikki, vastaan, ja muistutan samalla unohtuneesta juustosta.
- Entäs oliivi ja jalapeño?
- Juu, ja molempia reilusti, vastaan, ja jatkan mutisemalla että eikös ne tavallaan sisälly niihin "kaikkiin vihanneksiin"...
Seuraan leipäni valmistumista, kunnes päästään oliiveihin ja jalopeñoon. Saan molempia pari ujoa rinkulaa.
- Niitä piti olla reilusti, muistutan, saaden vastineeksi nyrjähtäneen ilmeen, puoli huolimattoman käden heilautuksen vihanneskulhoista patongin suuntaan, sekä nyrpeän kysymyksen: "Noonksnyhhyvä?"
- Joo...
- Jamikäsekastikeoli?
- Ö-l-j-y ja v-i-i-n-i-e-t-i-k-k-a.
Koska molempia annosteltiin melko ohuella otteella, muistutan kastikevaihtoehtoa kysyttäessä pyytäneeni niitä runsaasti. Tässä vaiheessa luen Lissun silmistä olevani vittumainen asiakas, ja samalla näen kuinka hänen tähän asti ilmeisen vajaassa kanootissaan intiaanit rupeavat käymään kuumana kuin John Waynen länkkärissä konsanaan.
- Tuleeks mukaan, vai syötsä täällä?
- Mukaan, kiitos.
Lissu käärii patongin suojapaperiin.
Muistutan häntä muovipussista johon mukaan otettavat patongit yleensä sujautetaan, maksan ja poistun...

Matkalla kotiin poikkeamme vielä kultaisten kaarien edustaman pik... perheravintolan autokaistalla, koska vaimoni teki mieli hampurilaista. Hän vuorostaan lausuu tilauksensa kaistan alussa olevaan pömpeliin:

- Mitäs teille?, kysyy ääni pömpelissä.
- McFeast-ateria Cokiksella.
- Okei. *näppäilee kassakonetta* Millä juomalla?
- Ööö... Cokisella?
Muutaman minuutin takaisen patongintilausepisodin jälkeen tämä vääjäämättä kirvoitti spontaanin naurunröhähdyksen.
- 6,50 € ja toinen luukku, neuvoo pönttö.
Kurvaamme muutaman metrin nurkan ympäri kohti toista luukkua, kun matkamme katkeaa ensimmäiselle luukulle:
"Teille oli McFeast-miili colalla? Se ois sit 6,50 €".

En kykene pidättelemään suustani purkautuvaa mutinaa. Se oli jotain ensimmäisestä ja toisesta luukusta, sekä siitä miten vaikeaa numeroiden yksi ja kaksi erottaminen toisistaan kieltämättä on. Reilusti yli puolet vastaavista kerroista hampurilaispussista ei kotiin päästyäsi löydy myöskään pyytämiäsi ketsuppia, pippuria tai muita mausteita. Tahika pilliä, jonka kuvittelisi olevan jotensakin automaatio.

Sanovat, että olisi hyvä osata kävellä ennen kuin yrittää juosta. Niinpä olettaisin, että kyvystä kuunnella, sisäistää ja toimia annettujen ohjeiden mukaan, saattaisi olla näille tyttösille jopa hyötyä heidän matkallaan maailmanvalloitukseensa.

Onneksi omaa oloani – ainakin hetkellisesti – helpottaa se, että erään einesruokavalmistajan slogan tuntuisi pitävän paikkansa...

"Hyvä ruoka. Parempi mieli."

1 kommentti:

  1. Oliivi, jalapeño tahi suolakurkut eivät kuulu "kaikkiin vihanneksiin".

    Ja mitä tulee Mäkkäriin (ja patonkiravintolaan), niin sitä saa mitä tilaa. Palkkataso on kovin alhainen ja työvoimaa on tarjolla käytännössä rajattomasti. Tämä ei voi olla heijastumatta työntekijöihin ja heidän asenteisiin. Epäkohteliasta käytöstä ei toki tule sietää, mutta turha sieltä mitään kovin laadukastakaan palvelua on odotaa. Rahat tiskiin ja mätöt sulle on homman nimi.

    VastaaPoista